Rastivarsojen hakupalvelu
> Yleistä
> Yhteystiedot
> Liity jäseneksi
> Asut ja varusteet
> Tiedotus
> Kisoihin ilmoittautuminen
> Irma
> Harjoittelu ja valmennus
>Lapset ja Nuoret
> Pyöräsuunnistus
> Orimattilan Iltarastit
> Kartat
> Järjestämämme kilpailut
> Kuvat
> Suunnistuslinkkejä

Uutiset
22.7.2026 AM-keskimatka 3.8 Villikkalassa.
AM-keskimatka 3.8 Villikkalassa >>Lue
5.7.2026 Rastivarsoille menestystä Kainuun Rastiviikolta
Aino D20E kolmas >>Lue
29.6.2026 Kaksi mitalia SM-pyöräsuunnistuksesta
Pukema kultaa, Tervala hopeaa >>Lue

Seuratoiminnalle kehittämistukea

Opetusministeriö on myöntänyt tänä vuonna seuratoiminnan kehittämistukea 664 hankkeelle. Eri tukimuotoihin saapui hakemuksia lähes 1 700, valinnassa jouduttiin tekemään kovaa karsintaa. Ensimmäistä kertaa 200 urheiluseuraa saa suoraa tukea opetusministeriöltä yhteensä 7 miljoonaa euroa päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Lisäksi tukea myönnettiin lasten- ja nuorten liikunnan kehittämiseen 604 500 euroa sekä aikuisliikunnan kehittämiseen 150 000 euroa. 
 
Tuet jaetaan urheiluseuroille maakunnallisissa tilaisuuksissa kuluvan viikon aikana. Päijät-Hämeen jakotilaisuus pidettiin tänään 28.5.2009 Lahden Urheilukeskuksessa. 
 
Rastivarsat haki ja sai kehittämistukea lasten ja nuorten seuratoimintaan. Urheiluseurojen kehittämistuen tavoitteena on kehittää seuratoimintaa niin, että mahdollisimman moni lapsi ja nuori voisi kokea olevansa tärkeä ja nauttia liikkumisesta urheiluseurassa. 
 
Lisätietoa: 
- www.seuratuki.fi 
- Suunnistusseurat, joille myönnettiin kehittämistukea 
 
 
 
-Antti

29.5.2009

Uutisarkisto

- © Rastivarsat ry -


Tilaa tästä
Tuet Rastivarsoja