Rastivarsojen hakupalvelu
> Yleistä
> Yhteystiedot
> Liity jäseneksi
> Kerho
> Asut ja varusteet
> Tiedotus
> Kisoihin ilmoittautuminen
> Irma
> Harjoittelu
> Valmennus
> HIPPO-suunnistuskoulu
> Pyöräsuunnistus
> Orimattilan Iltarastit
> Reittihärvelit
> Kartat
> Järjestämämme kilpailut
> Kuvat
> Suunnistuslinkkejä

2020 Miska Sm-hisu
Uutiset
Orimattila TrailRun
Heiska ylivoimainen miehissä
Muokattu:24.10.2021 >>Lue
Seuran mestaruusyö 13.10
RaVa yömestaruus suunnistettiin Ampumaradalla 13.10.2021
Muokattu:19.10.2021 >>Lue
Halikko-viesti 2021
Kauden päätösviesti Halikko suunnistettiin 10.10 Salossa.
Muokattu:14.10.2021 >>Lue

(Julkaistu Rastivälin numerossa 3/2004) 
 
Heikki Lario, Heikin Harkitut -palsta 
 
 
50 VUOTTA 
 
 
Otsikko ei tarkoita kirjoittajan ikää vaan suunnistuksen parissa vietettyjä vuosia 
 
Opin sain armeijan aikaan. Ei koulutus silloin tainnut olla erikoisen tasokasta, mutta onnekseni samaan 
alokasjoukkueeseen sattui Matti Salmenkylä. Hän on mainekkaan suunnistajan, Juhanin, isoveli. Mattikin 
on Jukolan voittaja ja SM- yleisen sarjan yömestari. Matti antoi minulle henkilökohtaista ohjausta, tukiopetusta varmaankin nykytermein. Opetuksella oli tehoakin niin, että pääsin edustamaan RUK:ta Puolustusvoimain partiomestaruuskilpailuihin. Matti oli partiossa metsässä, minä varamiehenä katsomossa. Ja mieluista nähtävää oli. Partiomme voitti Sotakoulujen mestaruuden Kadettikoulun nenän edestä. Maineikas kyntömestari ja rastivarsa Heikki Mäkelä oli HRR:n partiossa, joka voitti koko roskan. Heikki Mäkelä oli muuten kovassa vedossa koko kesän. Mm Jukolan viestin viides sija Puolustusvoimien joukkueessa ja osuusvoitto. Edelliseltä vuodelta Heikillä on Suunnistusliiton mestaruus 19-vuotiaiden sarjassa.  
 
Heinämaa olikin ollut jo monta vuotta suunnistuskylä. Sulo Mäkelä, Heikin isä, oli ahkera kisoissa kävijä. Muita vanhan polven harrastajia olivat ainakin Arvi Isotalo, seurakunnan varainhoitaja. Kalevi Mäkelä ja vaimonsa Aune olivat myös molemmat 50-luvulla silloisella rankilistalla aivan kärkisijoilla maassa. Aune oli luokkatoverini Orimattilan Yhteiskoulussa, nykyisessä Jokivarren koulussa. Aune piti pakollisen esitelmän juuri suunnistuksesta. Pätevän esityksen perusteella laji kyllä alkoi kiinnostaa, muttei vielä kunnolla kolahtanut. Suurin syy lienee ollut se, ettei kylässämme ollut paikallisia suunnistuksen harrastajia. Kilpailuihin pääsy oli aika mahdotonta. Minkäänlaista käyrällistä topografikarttaakaan Ei Mallusjoelta ollut.  
 
 
Metsävaelluksia harrastettiin jo ennen suunnistusta  
 
Pitkäkestoisia vaelluksia suositellaan nykyisin suunnistuksen peruskuntoharjoitteluun. Poikavuosina mekin harrastimme vaelluksia syksyisin. 15-vuotiaana sain aseenkantoluvan ja se antoi uutta intoa metsään.  
 
Veljeskolmikko kolusi metsiä laajalla säteellä joko kolmisin tai isän tai jonkun muun vanhemman miehen kanssa. Muistan hyvin eräänkin retken perämettälle, joka oli silloin aika korpea, nyt Levannontien ja moottoritien halkaisemaa "kaupunginosaa". Sinne ajettiin pyörillä kymmenkunta kilometriä yhä pieneneviä teitä kunnes saavuttiin Aholan pikkutilan pihaan. Yrjö oli jo valmiina matkaan, pojillakin poltti metsästyskuume. Kiertelimme Sakarasuot, kiipesimme ylös Kiiliön kallioille, katselimme maisemat kotijärvelle. Ihailimme mielessämme metsälammet vaikkei paljon puhuttukaan retken aikana. Riistaa ei syksyinen päivä meille antanut, sen sijaan kokemuksia alitajuntaan sekä sitten sikeän ja pitkän yöunen.  
 
Uskonpa, että tälläiset retket luonnossa valmistavat meitä vastaanottamaan ilolla suomalaisen metsäluonnon tarjoamat elämykset. Meillä on metsää, etelämmässä Euroopassa ei niinkään. Voimme ruokkia metsägeenejämme. Niitä on meillä ja vielä monien sukupolvien ajan tulevaisuudessa. Pitivätkö "metsägeenit" armeijassa syttyneen suunnistusharrastukseni kiinnostavana viisikymmentä vuotta. Seuraavassa numerossa ehkä kertonen joistakin kokemuksista, jotka ovat pitäneet suunnistusharrastukseni elävänä näiden vuosikymmenten ajan. 
 
******* 
 
Nuori vaatii toimintaa, ei nyhräystä 
 
Meille varttuneille harrastajille tuo parhaan tyydytyksen suunnistuksessa virheetön reitin kierto. Tämä vaatii riittävän rauhallista harkintaa matkan varrella. Se sopii hitaammille vuosille, jos vain kilpailuvietti antaisi mahdollisuuksia. Lapsien temperamentti on yleensä niin kiivas, ettei harkintaan jää aikaa. Meidän tulisi ottaa tämä tosiasia huomioon. Enemmän juoksua, vähemmän pidättelevää kartanlukua. Tämä on täysin vastoin oikeaa käytäntöä, mutta usein ainoa mahdollisuus pitää pojat mukana. Myöhemmin taitopuolta voidaan saada perille. Tätä kokeiltiin jo kesän aikana Rastivarsojen suunnistuskoulussa puolen kilometrin siimarijuoksuna ilman karttaa, mutta Emit-leimasimien kanssa. Joukko oli innokasta kiertämään, uusintajuoksujakin tehtiin useita. Sama kokemus oli syksyllä koululaisten kanssa. Jokivarren koulu näet järjesti metsäpäivän alkusyksystä. Noin 350 oppilasta vieraili Rastivarsojenkin toimintapisteessä. Koululaisille annettiin lyhyt tietoisku suunnistuksesta sekä mahdollisuus kiertää parin rastin leimausrata. Rastit näkyivät lähtöpaikalle. Oppilaat olivat innossa mukana. Kova keskinäinen kannustus oli ilmassa koko ajan. Paras aika oli muutaman sekunnin yli yhden minuutin. Emit-leimaus helpotti järjestelyä ja antoi oman säväyksensä elektronitekniikkaa käyttävästä urheilumuodosta. Opettajat kiittivät toiminnallisesta pisteestä. 
 

Päivitetty: 25.1.2005
- © Rastivarsat ry -


Tilaa tästä
Tuet Rastivarsoja